Nijmegen on tulossa tänä kesänä, joten nyt on ihan pakko ottaa kunnolla niskasta kiinni ja treenata tehokkaasti. Kymmenen kilometriä on nyt minimilenkki, eikä reilun mittainen matka. Ekan kympin lenkin heitin tiistai-iltana 25.1.2011 töiden jälkeen. Katsoin Googlesta reitin, jonka pituus oli noin 10 km ja lähdin kävelemään varustettuna kävelysauvoilla ja MP3-soittimella. Reippaan musiikin tahtiin matka taittui mukavasti muutaman kilometrin ajan, kunnes sisäreisiä alkoi hiertää. Mutta pikku kipuilusta ei pidä lannistua, joten jatkoin urheasti eteenpäin. Aina välillä piti ottaa cowboy-askelia kivun lievittämiseksi. (Täh? Cowboy-askelia?? Mitä ne ovat? Vastaus: kuvittele vasta satulasta noussut cowboy, joka kävelee jalat harallaan hieman keinuen, ja tiedät mitä tarkoitan cowboy-askelilla.)

Noin 9 km meni hiertymien aiheuttamaa kipua lukuunottamatta aika kevyesti. Vasta viimeisen kilometrin aikana alkoi jaloissa hieman väsymys tuntua, muttei kovin pahasti. Kiersin lenkin 1 tunnissa 45 minuutissa, mikä oli periaatteessa kohtalainen aika 10 km lenkille. Lihasten puolesta olisin voinut kävellä hieman pitemmällekin, muta hiertymät tekivät joka askeleesta tuskaa ja oikaisin lopussa n. 100 metrin matkan.

Mitä tästä opimme? Älä koskaan lähde pitkälle kävelylenkille legginseissä, joissa on poikittain menevä haarakiila. Poikittain menevä haarakiila muodostaa Y.n muotoiset saumat reiden sisäpinnalle ja ne kulmat hankaavat erityisen herkästi. Parasta on valita pitkät kalsarit, joissa ei ole haarakiilaa ollenkaan, ja äidiltä sain vielä lisävinkin, että kannattaa pukea ne päälle nurinpäin, jotta ihoon ei osu saumavara vaan sauman sileä puoli. Toiste en tuota virhettä tee. Kävelin lähes viikon varovasti rikki hiertynyneen ihon parantuessa, enkä sitä kokemusta halua toistaa.